Viikko 51 - Yltäkylläisyyttä ja kohtuuden puutetta

Joka päivä tulee vastaan pahaenteisiä merkkejä ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista. Eläimet, kuten nyt vaikka tämä sammakko, ovat ihan sekaisin, kun eivät tiedä onko kesä vai talvi. Mahtoikohan kaivosta pelastettu saku elää lampeen päästyään? Tämä siis pari päivää sitten.

Ihmiset päivittelevät, että on se kummaa kun ei ole talvea. Kuinka moni ymmärtää asiantilan pahaenteisyyden? Tämä on vielä pientä siihen verrattuna, mitä on vielä tulossa, kun luonto todella menee sekaisin.

Erikoista on myös, että kanat saavat tuoretta ruohoa jouluna. Pienkanalaharrastajien kannattaa kasvattaa italianraiheinää, niin saavat jatkossa lämpiminä talvina siitä kanoilleen vihreää. Mikään positiivinen juttuhan tämä lämpeneminen ei ole, mutta jostain on riemu revittävä. Eli vaikka vihreästä ruohosta jouluaattona.

Itseni yllätin tekemästä elämäni ensimmäistä kertaa jouluruokia. Tein lanttu- ja perunalaatikon, porkkanalaatikon ja "kinkun"eli kasvismurekkeen (herneitä, härkäpapua, sipulia, punajuurta, hampunsiemeniä, smetanaa, kananmunaa). Myöskin tein riisipuuroa ja luumukiisseliä sekä jouluhalon. Jotkut meillä söivät myös oman tuotannon kukkoa. Voin todeta, että en jouluna juurikaan ehtinyt kokea näläntunnetta. Vähän kuin 90 % (en muista prosenttia, tuskin se noin iso on) amerikkalaislapsista, jotka eivät siis koskaan elämässään ole kokeneet nälän tunnetta. Ovat aina kylläisiä, kun mässyttävät kaiken aikaa.

Pukkikin kävi, ja syyti lapselle niin paljon lahjoja, että pistin osan suosista vielä kaappiin odottamaan tulevia merkkipäiviä. Lapsen ilme kertonee pukin pelottavuudesta kaiken.

Muuten joulunaika on kulunut tavallisesti, paitsi se on ollut epätavallista, etten ainakaan viiteen päivään ole tehnyt lainkaan töitä. Siis tietokonetöitä, kirjoittamista. Kylläpä on tuntunut hyvältä eli siltä, että aivot ovat kerrankin saaneet levätä. En ole ollut näin pitkään lomalla ainakaan kahteen vuoteen.

Tapaninpäivänä sähköt olivat poikki kuusi tuntia, mikä hieman häiritsi elämää. Onneksi ruuat lämpesivät puuhellalla ja hevoset vietiin pihalle taskulampun valossa. Voi niitä raukkoja, joilta sähköt ovat poissa vuorokausia. Tämä hazardi sai kuitenkin huomaamaan, että talossa tarvittaisiin jonkinlainen generaattori/varavoimanlähde vastaavia tilanteita varten. Itse talonhan voi jotenkin lämmittää myös hellalla ja pystymuureilla, ellei vesikiertoista patterilämmitystä voi käyttää. Taitaa useammat uudet talot olla kovin sähkön varassa. Maalämpökonekin tarvitsee sähköä. Samoin ilmalämpöpumput.

Myrsky oli muutenkin aika rasittavaa. Heti aamulla sain valtavan pressun suoraan naamalleni, ja se tosiaan tuli viittäkymppiä tuulilasiin. Kuivurin katolta lensi myös iso pelti, muttei onneksi kenenkään päälle.

Vielä se talliosuus: Kävin Nellan kanssa, juuri sopivasti ennen kuin lumet sulivat, ratsastamassa järvellä. Ja en kyllä vaan ymmärrä tätä, mutta Nella ei halua ravata tai laukata rauhassa, vaan vetää aina hillittömät kiitolaukkajaksot. Sallin sen sille, jos kelit ovat suotuisat, ja nyt oli. Vauhti on aikalailla silmitön, eikä edes Vilma-koira pysy perässä. Vasta parin kiitolaukkapätkän jälkeen voidaan ravata ja vähän laukatakin rauhassa. No, kiitolaukka on ihan miellyttävää tietenkin ratsastajallekin. Varsinkin kun valitsee penkiksi lännensatulan ja nojaa rauhassa taakse löysin ohjin. Oli siis hyvin vauhdikas lenkki. Mutta erikoista, että käynnissä Nella menisi vaikka koko lenkin, ihan rauhassa. Vasta, kun pyydän vauhtia, se muistaa, että ai niin -halusikin nelistää.

PS. Olen sanonut hyvästit maakunnalliselle Ilkka-lehdelle, jonka kepulaisvärittyneisyydestä en viitsi enää maksaa. Lainaan lehdet sitten jostain vanhana, kun haluan lukea paikallisuutiset. Paavo Väyrysen viimeisin typerehtiminen kertoo aika lailla sen, miltä kantilta Ilkkakin useimmiten maailmaa tarkastelee. En maksa!